Turvetuotannon vähentyminen aiheuttaa muutoksia Satakunnassa. Tarvitaan toimenpiteitä elinvoiman säilyttämiseksi sekä panostuksia TKI-toimintaan mm. uusien innovaatioiden, toimintamallien, teknologioiden ja tuotantoprosessien kehittämiseen sekä niiden tuomiseen yrittäjien ulottuville ja käytäntöön. Yksi keskeinen toimiala Satakunnassa on biotalous ja siihen sisältyvä elintarviketuotanto ja ruokaketju, joihin kohdentuvilla TKI-toimenpiteillä on iso merkitys. Tässä hankkeessa keskitytään biotalouden tutkimus- ja innovointivalmiuksien ja kehittyneiden teknologioiden käyttöönoton tehostamiseen. Tavoitteena on pilotoida ja ottaa käyttöön uusia teknologioita, innovaatioita ja tuotantomuotoja. Hankkeen tavoitteet ovat energiahävikin pienentäminen, uusiutuvan energian käytön lisääminen, biotalouden energiakustannusten alentaminen, biohiilen käytön tehostaminen, tehokkaampien biohiiliratkaisujen käytön lisääminen, kasvihuoneiden tuotannon lisääminen, lannoitteiden käytön tehostaminen sekä kiertotalousratkaisujen käytön lisääminen. Lisäksi hankkeessa kehitetään Satakunnan biotalouden TKI-toiminnalle operatiivista yhteistyöfoorumia, missä TKI:stä vastaavat henkilöt tutkimusorganisaatioista ja teollisuudesta määrittelevät suuntaviivoja Satakuntalaisen elintarviketuotannon, biotalouden ja ruokaketjun kehitykselle.
Tutkimuskeskus
Tutkimuskeskus WANDER
Aikataulu
1.11.2023 – 30.6.2026
Hankkeen tila
Käynnissä
Rahoittaja
Satakuntaliitto
Hankkeessa ja AgriPV tekemisessä mukana:
Jari Mustonen
Teemu Heikkinen
Petri Lähde
Jussi Tamminen
Sanna Lindgren
Yhteydenotto
Jari Mustonen
jari.m.mustonen(a)samk.fi, +358 44 710 3937
Teemu Heikkinen
teemu.heikkinen(a)samk.fi, +358 44 710 3289
